HANNU KESKI-KORVELLE SM-HOPEAA JA -PRONSSIA

KUUSAMO-KJL

Kalajokilaakson Moottorikelkkailijoiden Hannu Keski-Korpi jatkoi viime vuosien mitaliputkeaan SM-moottorikelkkailussa Kuusamossa. 800-kuutioisissa tuli hopeaa – joka saattaa vaihtua kabineteissa pronssiksi – ja 600-kuutioisissa pronssia näiden luokkien kaikkien SM-mitalien tullessa Keski-Pohjanmaalle.

 

Keski-Korpi eteni lauantaina 600-kuutioissa kolmannen kerran peräkkäin kolmanneksi ja varmisti itselleen luokan pronssimitalin jo ennen sunnuntaina osakilpailua. 800-kuutioisissa hän kiihdytti lauantaina toiseksi ja nousi tälle sijalle myös yhteispisteissä hänen kanssaan Kalajoen osakilpailujen jälkeen tasapisteissä olleen Jarkko Läspän jäätyä neljänneksi. Oulun Jouko Koski onnistui kiilaamaan tässä kisassa keskipohjalaisten väliin tulleen kolmanneksi. Koskella ei enää ollut mitalimahdollisuutta, joten hopea ja pronssi ratkaistiin sunnuntaina periaatteessa Keski-Korven ja Läspän keskinäisen sijoituksen perusteella.

Käytännössä hopeamitalin kohtalo ei ratkennut sunnuntainakaan täysin riidattomasti, sillä 800-kuutioisissa oli mukana vain kahdeksan kilpailijaa ja lajin virallisten sääntöjen mukaan SM-osakilpailussa on oltava vähintään kymmenen osanottajaa. Jos osakilpailu kuitenkin hyväksytään mukaan pisteisiin, hopean ottaa Jarkko Läspä, joka voitti sunnuntaina ennen Oulun Jouko Koskea, Hannu Keski-Korpea ja neljänneksi jäänyttä luokan Suomen mestaria Mika Lokasaarta. Lopullinen varmuus järjestyksestä vahvistetaan alkuviikolla.

600-kuutioisissa sunnuntain osakilpailun palkintojärjestys oli Lokasaari, Keski-Korpi ja mestaruutensa jo varmistanut Läspä.

Keskipohjalaiset moottorikelkkailijat kiihdyttivät hienosti kolmoisvoiton sekä 800- että 600-kuutioisten SM-luokissa. Perhonjokilaakson Moottorikelkkailijoiden Mika Lokasaari ja Jarkko Läspä varmistivat jo lauantain osakilpailussa 800- ja 600 -kuutioisten luokkien moottorikelkkakiihdytyksen Suomen mestaruudet. Lokasaari voitti Kuusamossa jälleen edellisen ja Läspä jälkimmäisen luokan niiden kolmannessa osakilpailussa.

SM-kilpailuissa usein mitaloitu Oulun kokenut Jouko Koski jäi nyt vaille mainittavaa menestystä, samoin viime vuoden SM- kiihdytyksissä loistanut Vaasan Fredik Svens, joka ei yltänyt yhdessäkään kauden SM-osakilpailulähdössään kolmen parhaan joukkoon.

Kuusamon erinomaisissa olosuhteissa kellotettiin lauantaina huippuaikoja. Mika Lokasaaren 6,770 on hänen uransa nopein 800 -kuutioissa. Oman ennätyksensä kiihdytti myös Keski-Korpi, jonka 200 metriä kesti 6,882. Päivän kovinta vauhtia nähtiin Open Modified -luokassa, missä Sauli Sirniölle merkittiin aika 6,184. Sunnuntaina rata oli pehmeämpi ja olosuhteiden heikentyminen vaikutti myös aikojen hidastumiseen.

Keski-Pohjanmaan kolmikko kilpailee 800-kuutioisissa Pohjoismaiden mestaruudesta huhtikuun alussa Ruotsin Jokkmokkissa pidettävissä kilpailuissa.

Kuusamossa ajokoulua pitämässä ollut rallilegenda Juha Kankkunen kävi myös kokeilemassa kelkkakiihdytystä vakiosäätöisellä kelkallaan todeten sen vauhdin riittämättömäksi.

LAURI JÄRVINEN
 

©2023 Jokilaaksojen kelkkailijat ry - Putteri (MMD Networks Oy)